Esimerkkejä toiminnasta


Luontokahvila suosiossa: Sanginjoen Loppulan luontotalossa järjestetään monipuolista toimintaa

Oulun kaupungin hieno hirsinen metsänvartijan virkatalo Sanginjoen Loppulassa on ollut ilman vakituista käyttöä viimeisen metsänvartijan jäätyä eläkkeelle ja muutettua muualle. Kesällä 2016 oululaiset luontojärjestöt vuokrasivat talon luonto-opastuskäyttöön. Taloon sijoitettiin Sanginjoen ulkometsästä kertova valokuvanäyttely ja syyskesällä talossa alettiin talkoovoimin pitää luontokahviota viikonloppuisin. Talvitauon jälkeen luontokahviota on nyt pidetty avoinna toukokuulta marraskuulle joka viikonloppu.

Sanginjoen ulkometsä tarjoaa oululaisille hienon erämaisen luontovirkistyspaikan vain puolen tunnin ajomatkan päässä kaupungista ja entistä useampi näyttää sen myös löytäneen. Alueen hyvillä patikointireiteillä tulee entistä useammin vastaan ulkoilijoita ja erityisesti nuoret aikuiset ovat polut löytäneet. Lapsiperheet pitävät retkeilyä helpottavista palvelurakenteista. Esimerkiksi Lemmenpolun tulipaikat ovat kovalla käytöllä sulan maan aikaan. Loppulan luontokahvila on ollut erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Talon pihalta lähtee myönteistä palautetta saanut noin kilometrin mittainen Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistyksen pystyttämä lähimetsiä kiertävä omatoimiluontopolku, joka yhdistyy Lemmenpolkuun. Lisäksi Loppulasta on valmisteltu yhdyspolkuja muille alueen retkeilypoluille.

Luontokahvilassa on vieraillut nyt puolen vuoden aikana jopa 2000 kävijää. Kokemukset toiminnasta olivat positiiviset: tilausta on kovasti tällaiselle luonto-opastustoiminalle ja matalan kynnyksen luontoharrastukselle Oulun kokoisessa kaupungissa. Opastettuja retkiä ja tapahtumia oli monenlaisia pitkin kesää: oli sieni-, kääpä-, kasvi- ja linturetkiä, joogaa, qi-gongia, kesäjuhla, bokashi-kompostineuvontaa jne. huipentuen Kekrijuhlaan. Yhtenä suosittuna tutustumiskohteena oli myös kaksi mehiläispesää, jotka tuottivat erinomaista Loppulan hunajaa.

Tapahtumia järjestettiin yhteistyössä useiden tahojen kanssa, mm. Pohjankartanon koulu, Hintan Martat, Oulun Sieniseura, Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys, Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiri, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Metsähallituksen luontopalvelut ja Mielenvireys ry. Tapahtumien järjestämiseen saatiin tukea mm. Oulun kaupungin Suomi 100- ja Unelmat liikkeelle- varoista sekä Mannerheimin lastensuojeluliitolta. Kävijät ovat lisäksi tehneet vapaaehtoisia lahjoituksia kahvilan palveluista. Mukana kahvilan pidossa ja tapahtumien toteutuksessa on ollut ainakin 30 aktiivia. Pääosin he ovat olleet vapaaehtoistyössä, mutta luonto-oppaille on myös pystytty maksamaan palkkaa ja yksi kylän nuori oli Osuuspankin tuella kahvilassa apuna. Tutustujia Sanginjoen metsiin on tuotu tänä vuonna jopa 9 bussilla kaupungista.    

Luonnossa oleskelu tutkitusti hoitaa ihmisen kehoa ja mieltä. Sanginjoen ulkometsä tarjoaa tähän oivat puitteet. Yhdistykselle tuli viime keväänä useita yhteistyötarjouksia, jossa haluttiin eri kohderyhmille retkiä luonnossa. Green care -ajattelu on nosteessa. Kuntouttavaa toimintaa luonnossa on niin Diakonissalaitoksella, Martoilla kuin Mielenvireydelläkin. Maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyviä retkiä järjestettiin Metsähallituksen Esikoto-hankkeen ja Kulttuurivoimalan Mediapajan kanssa Loppulassa kesällä 2017. Loppulan talo olisi sopiva tukikohta tällaiselle toiminnalle: lähellä on alkuperäistä luontoa ja valmiita reittejä metsiin tutustumiseen. Lisäksi talolla voi pitää erilaisia kursseja ja se toimii sopivana retkien huoltopisteenä. Toivomme, että voisimme jatkaa talon vuokrausta vielä esimerkiksi vuoden-kaksi, jolloin nähtäisiin, minkälaiseksi luontotalon toiminta muodostuu ja miten sen jatko voitaisiin järjestää. Talolla on kulttuuriperintöarvoa ja sen soisi säilyvän yhteisöllisessä käytössä.     

(Julkaistu Kalevan yhteisöpalstalla marraskuussa 2017)